INNOITUKSENI
Innoitukseni on aina ollut yksinkertainen: Löytää keinoja, jotka mahdollistavat ihmisille heidän kyvykkyytensä esiin tulon ja sen, että heidän lahjansa tulevat yhteisöjen ja yhteiskunnan käyttöön.
Mitä kohti työskentelen?
Tulevaisuusnäkyni, jota kohti työskentelen kirjoittamalla, kouluttamalla ja valmentamalla on Streco - stressiä vähentävien yhteisöjen toisiaan tukeva verkosto. Siihen voi liittyä perheitä, koululuokkia, kokonaisia kouluja tai työpaikkoja. Riittää, että on halukas ottamaan käyttöön Streco:n työkaluja ja alkaa sovittamaan niitä omaan arkeen.
Minua on aina hämmentänyt ajatus siitä, että yhden viikkotunnin kuntoutuksellisella väliintulolla ajatellaan saatavan suuria muutoksia ihmisten elämään vaikka hän viettää suurimman osan ajastaan tavallisissa arkiympäristöissä. Samalla minua kiehtonut ajatus ammattilaisten käyttämien työkalujen sovittamisesta maallikkotasoisiksi versioiksi ja osaksi tavallista arkea. Tutkimusmatkani alkoi intiaanien käsimerkkien käytöstä puhumattomien kommunikaatiokuntoutuksessa Ruotsissa ja on sittemmin jatkunut mm. Annikinkadun kaupunkikylässä (Viisas arki, 2008), Kuntouttava koti -pilotissa (2013), Kaveriluotsaus -mallinnuksessa (TSAU, Asperger-ryhmä 2015 -2016) ja AADA-kuntouttavan työtoiminnan mallin (Veeran verstas 2019 -2022) kehittelyssä. Streco-malli kokoaa yhteen yksinkertaisimmat löytämäni ja kehittämäni käytännöt stressiin reagoivien yhteisöjen luomiseen.
Mihin pyrin Streco:lla vastaamaan?
Pyrin vastaamaan sellaisten ihmisten ja yhteisöjen haasteisiin, joilla on vaikeuksia ylikuormitukseen, traumatisoitumiseen tai neurokirjoon liittyen. Joskus niiden erottaminen voi olla todella vaikeaa. Arkisen avun antamisen näkökulmasta erottelu niiden välillä voi olla tarpeetontakin. Kyse on lopulta kunkin henkilökohtaisista toimintakykyä ylläpitävistä tarpeista. Lähtökohtana Streco:lle voi olla ennaltaehkäisy tai tilanteen korjaamiseen liittyvät tarpeet.
Huoli, josta työni nousee, liittyy seuraaviin ilmiöihin:
Jonot nuorisopsykiatrialla näyttävät pidentyvän ja kuulen usein, ettei osastohoitoon pääse kuin itsemurhayrityksen kautta. Toisaalta neurokirjon elämästä kertovat tilastot ovat surullista luettavaa. Autismikirjolaisista vain alle 20 % on työelämässä. Jopa korkeakoulututkinnon suorittaneiden kirjolaisten on vaikea saada töitä. Itsemurhaluvut ovat 10-kertaiset valtaväestöön verrattuna. ADHD-naisilla on joidenkin lähteiden mukaan peräti 18-kertainen riski päätyä vankilaan ja päihteiden itselääkinnällinen käyttö on runsasta. Yhteiskunnalle hyvin kalliiksi tulevien lasten huostaanottojen kohdalla neurokirjon lasten osuus on noin kaksi kolmannesta. Opettajakunnassa ja sosiaalityössä on paljon uupumusta. On myös poikkeuksellista, että jompikumpi neurokirjolaisen lapsen vanhemmista kykenee jatkamaan työtään. Töistä poisjääminen aiheuttaa perheille köyhyyttä ja yhteiskunnalle kyvykkäiden työntekijöiden katoamista.
Tarvitsemme siis kipeästi uudenlaisia ratkaisumalleja, ja juuri näitä pyrin tarjoamaan.
Lue lisää Strecosta täältä